Koulutus


Koulutus  |   Omat kurssit 2017  |  Ulkopuoliset kouluttajat 2017  | Kentän kalenteriTreenisäännöt  |  Kentät  |  Hallivuoro 


Toimintamme on keskittynyt pelastuskoiratoimintaan, hakuun, metsä- ja peltojälkeen, vesipelastukseen sekä rally-tokoon.

Ohjattu tottelevaisuuskoulutus on siirtynyt kurssimuotoiseksi. Omatoimista tottelevaisuuskoulutusta pidetään maastoryhmissä ja yleisissä kaikille jäsenille avoimissa yhteistreeneissä. Seuramme on keskittynyt pk-tottelevaisuuteen ja rally-tokoon, joten esimerkiksi TOKOn ja arkitottelevaisuuden kohdalla suosittelemme kääntymään muiden tahojen puoleen. Järjestämämme kurssit julkaistaan kurssit -sivulla.

Kurssit ovat maksullisia ja ne ovat avoimia myös muille kuin jäsenille. Kursseilla koulutusohjaajina toimivat yhdistyksen jäsenet, jotka ovat pätevöityneet kokemuksen ja palveluskoiraliiton järjestämän koulutuksen kautta.

Maastolajeihin pyritään järjestämään ns. tutustumiskurssi kerran vuodessa. Muina aikoina toimintaan voi tulla tutustumaan normaalien ryhmätreenien kautta ilman maksua / jäseneksi liittymistä. Ota yhteyttä koulutusvastaavaan, niin etsitään sopiva aika. Huomaa, että vesipelastusta treenataan vain kesäkaudella, ja lumen aikaan muutkin maastotreenit ovat pääasiassa tauolla.




Etkö löytänyt näiltä sivuilta vastausta kysymykseesi? Koulutusta koskevat lisäkyselyt koulutusvastaavalle: koulutusvastaava(at)mpky.net.

Kuva: Laura Lindeman