Pelastuskoirat - hälytysryhmä


Pelastuskoiratoiminta   |  Koiran ja ohjaajan vaatimukset  |  Pelastuskoirat MPKY:ssa  | Hälytysryhmä



Hälytysryhmä on valmiusryhmä, joka on poliisin tai pelastuslaitoksen kutsusta valmis lähtemään kadonneen henkilön etsintätehtäviin. Hälytysryhmä toimii osana Vapaaehtoista Pelastuspalvelua (VAPEPA).

MPKY ja Mikkelin seudun pelastuskoirat (MSPK) muodostavat yhteisen hälytysryhmän, joka on nimeltään Mikkelin Pelastuskoirat. Ryhmä on sitoutunut lähtemään etsintätehtäviin 1-3 tunnin varoitusajalla. Toistaiseksi virallisiin etsintöihin lähtevässä ryhmässä on vasta henkilöjäseniä, mutta tavoitteena on saada useampi Virta – tarkastuksen suorittanut hälykoira ryhmään. 

 Ryhmä harjoittelee säännöllisesti yhdessä ja tekee paljon yhteistyötä lähialueen muiden pelastuskoirayhdistysten kanssa. Hälytysryhmässä harjoittelevat pääasiassa hälykoirat (Virta -tarkastus suoritettu), Virta -tarkastukseen menossa olevat ns. B -tason koirakot ja hälytysryhmään nimetyt apuohjaajiksi kouluttautuvat ohjaajat (oma koira vielä alemmalla koulutustasolla). Jatkuvan valmiuden turvaamiseksi hälytysryhmään koulutetaan koko ajan uusia koiria, koiranohjaajia ja apuohjaajia. Hälytysryhmässä voi toimia kokonaan ilman koiraakin apuohjaajan tehtävissä.